Nettisivujen päivittäminen. FB-julkaisujen laatiminen. Kirjaston hoitaminen. Verkostoituminen. Vertaistukiryhmän vetäminen. Lainaamojen hoitaminen. Keksien ja kahvien ostaminen. Repsottavan portin korjaaminen. Laskujen maksaminen ja kirjanpidon laatiminen.

Olisiko näistä joku sellainen homma, jota Sinä voisit vapaaehtoisena tehdä? 

Tule mukaan suunnittelemaan Tampereen Napapiirin toimintaa vuodelle 2019 maanantaina 1.10.2018 klo 16:30 alkaen! Tapahtumassa pääset miettimään pienryhmissä muun muassa seuraavia asioita: vuoden 2019 toiminnan painopisteet, ryhmien, lainaamojen ja kurssien toiminta, varainhankinta ja hinnoittelu, verkostot sekä yhdistyksen hallinnon toteuttaminen.

Tapahtuma on myös hyvä tilaisuus tutustua siihen, millaisia vapaaehtoistöitä Napiksella on tarjolla. Napiksen aktiivina pääset osaksi mahtavaa vapaaehtoisporukkaa. Aktiivit pääsevät mukaan Napislaisten omiin tiedotusryhmiin, voivat osallistua mahdollisuuksien mukaan erilaisiin koulutuksiin ja virkistysiltoihin sekä saavat muilta aktiiveilta tukea vapaaehtoisena toimimiseen. Aktiivit saavat myös halutessaan todistuksen vapaaehtoisena toimimisesta. 

Myös lapset ovat tervetulleita mukaan tapahtumaan!

Mitä: Napapiirin Sankarit II -tapahtuma
Milloin: maanantaina 1.10.2018 klo 16:30 alkaen
Missä: Tampereen Napapiirillä, Kaalamonaukio 2
Hinta: ilmainen
Lisätiedot: info at tampereennapapiiri.fi

Ei ilmoittautumista!